Lehdistö

Kestävä kehitys: Tunnista, aseta ja saavuta tavoitteet.

Zarges julkaisee toimintaohjeet kestäville käytännöille.

Kestävän kehityksen neuvonantajamme Fokus Zukunft GmbH & Co. KG luovuttaa sertifikaatin "Climate Neutral Company 2020/21".

ZARGES 4 vastuullisuuspilaria.

Kestävä kehitys ja vastuullisuus tulevia sukupolvia ajatellen on aihe, joka on kasvanut yhä tärkeämmäksi maailmanlaajuisesti kaikilla aloilla ja kaikissa elämänvaiheissa. Kestävän kehityksen kolme pilaria, ympäristö, taloudellinen ja sosiaalinen vastuullisuus, saavat yhä enemmän huomiota ja asettavat haasteita yrityksille ja niiden tuotteille koko elinkaaren ajan. Zarges, nousuapuvälineiden asiantuntija, ymmärtää vastuunsa tässä asiassa ja on ottanut käyttöön ohjeita vastuullisempaa toimintaa varten toiminnan eri vaiheissa. Toimintaohjeet perustuvat kestävän kehityksen kompassiin, jonka International Sustainability Accelerator Network on työstänyt.

Zargesille ja sen emoyhtiölle WernerCo:lle kestävyys käsittää tietenkin ympäristön suojelua, mutta myös paljon muuta. Se tarkoittaa myös ympäristöystävällistä, taloudellisesti ja sosiaalisesti tervettä toimintaa ja resurssien vastuullista käyttöä tulevia sukupolvia ajatellen. Kestävien toimintaohjeiden tarkoituksena on tarjota sisäisille ja ulkoisille sidosryhmille kaikki asiaankuuluvat tiedot ja viestiä avoimella tavalla mahdollisuuksista ja haasteista sekä parannus tavoitteista. Kestävän kehityksen kolmen pilarin lisäksi, ohjeisiin sisältyy neljäs pilari, joka on Zargesin näkökannalta merkityksellinen, nimittäin turvallisuus. Turvallisuus on Zargesin ydinosaamista, ja turvallisuuteen liittyvien varusteiden valmistajana he haluavat myös tältä osin olla vaikuttamassa yhteiskuntaan.

Yritysmissio oppaana vastuullisuusstrategiassa
Zargesin missio toimii vastuullisuusstrategian perustana tavoitteiden saavuttamisessa. Se kertoo myös yrityksen kulttuurista ja päivittäisestä toiminnasta. Painotetaan erityisesti työntekijöiden kykyä toimia tiiminä, työskennellä rehellisesti, tarjota asiakkaille parasta mahdollista palvelua ja tuotteita, olla tulevaisuutta ajattelevia, jatkuvasti kehittyviä ja kasvavia sekä toimia menestystä ajatellen. Tämä ajattelutapa otettiin käyttöön strategian kehittämisen aikana ja muuttui suunnaksi, mikä määrittää kuinka Zarges hallinnoi kestävyyttä ja vastuullisuutta. Motolla ”Tunnista tavoitteet. Aseta tavoitteet. Saavuta tavoitteet.” Zarges näkee kestävän kehityksen yleisenä periaatteena, joka muotoilee yrityksen kaikkia alueita ja jota jatkuvasti parannetaan. Kaikkea tähän liittyvää valvoo vastuullisuusneuvosto, joka on erityisesti nimetty henkilöstöstä ja johtajista koostuva komitea.

Katse eteenpäin: tekoihin keskittyminen
Toimintaohjeet kuvaavat määriteltyjen toiminta-alueiden nykytilaa ja kuvaavat tulevien vuosien tavoitteita. Zarges on esimerkiksi jo saanut useita hiilidioksiditodistuksia, jotka tekevät heistä yhden alan ensimmäisistä yrityksistä, joka kompensoi hiilidioksidipäästöjään vapaaehtoisesti Kioton ilmastosopimuksen mukaisesti. Käytettäessä alumiinia materiaalina, Zargesin tuotteet ovat lähes 100 prosenttisesti kierrätettäviä. Lisäksi kestävä muotoilu ja tuotantoprosessien jatkuva parantaminen varmistavat, että päästöjä, materiaalin käyttöä sekä energiankulutusta voidaan vähentää jatkuvasti myös tulevien vuosien aikana.

Yrityksen toimitusketjua seurataan myös jatkuvasti. Zarges on sitoutunut Kansainvälisen työjärjestön asettamiin perusperiaatteisiin ja sisällyttänyt kaikki asiaankuuluvat kohdat toimintaohjeisiin. Kumppaneita ja toimittajia valitaan yksityiskohtaisen kriteerien perusteella, jotta yritys voi noudattaa omia korkeita standardejaan. Zarges edistää sitoutumistaan myös tukemalla alueellisia sosiaalisia hankkeita ja tarjoamalla etuja työntekijöilleen. Taloudellisen vastuullisuuden kannalta Zarges pyrkii ylläpitämään pitkäjänteisen kasvustrategian sekä hoitamaan liiketoimintaa oikealla tavalla. Tuotteillaan ja palveluillaan Zarges edesauttaa merkittävästi myös työturvallisuutta sekä sisäisesti että ulkoisesti. Esimerkiksi tarkastuksia ja koulutuksia tehdään säännöllisesti työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden parantamiseksi.

Kohti tulevaisuutta suunnitelman kanssa
Yhtiön tavoitteena on jatkaa nykyisten toimenpiteiden jatkuvaa parantamista vuodesta toiseen ja tiedottaa vaiheista avoimesti.

– Kestävää ja vastuullista toimintaa varten olevien toimintaohjeiden avulla kannamme Zargesilla vastuumme ympäristöä, yhteiskuntaa ja työntekijöitämme kohtaan. Nykyisten prosessien ja käytäntöjen arviointi ja optimointi kestävän kehityksen kannalta on vasta ensimmäiset askeleet. Kestävä kehitys ei ole meille markkinointiväline, vaan sitoutuminen, kertoo Zarges Oy:n tuoteasiantuntija Marko Someroja. Tavoitteenamme on yhdistää pitkäjänteisen taloudellisen arvon luominen sosiaalisen ja ekologisen vastuullisuuden kanssa sekä parantamaan turvallisuutta työpaikoilla. Julkaisemme jatkossa vuosittain päivitetyt toimintaohjeet avainlukemien ja -tavoitteiden perusteella. Toimintaohjeiden avulla tiedotamme avoimesti, samalla kuin se toimii sisäisenä työkaluna joka ajaa meitä eteenpäin.

Toimintaohjeet ja lisätietoja tästä.

Tietoa Zargesista

Zarges GmbH on maailmanlaajuinen yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Weilheimissa, Saksan Ylä-Baijerissa. Yrityksellä on noin 800 työntekijää kolmessa eri tuotantolaitoksessa Euroopassa. Suomessa Zarges toimii tytäryhtiönä. Innovatiivinen tekniikka ja laaja kokemus korkealaatuisesta alumiinista ovat nostaneet Zargesin yhdeksi johtavista yrityksistä kolmessa päätuoteryhmässään: Access - Pakkaus-, kuljetus- ja varastointiratkaisut sekä erikoisrakenteet. Zargesin tuotteissa alumiinin monet edut, esimerkiksi kestävyys, keveys sekä korroosion kestävyys yhdistyvät monikäyttöisyyteen. Zargesilta löytyy sopiva tuote jokaiseen tarpeeseen ja tarjoamme myös räätälöityjä ratkaisuja. Zarges on luotettava kumppani niin vähittäiskaupan, ammattilaisten sekä elinkeinoelämän aloilla toimiville asiakkailleen kuin yksityishenkilöillekin. Asiakkaat hyötyvät Zargesin laadusta, osaamisesta ja ammattitaitoisesta palvelusta vielä vuosia Zarges-tuotteen ostamisen jälkeen.

Lisätietoa: www.zarges.fi

Lehdistöhenkilöt

Marko Someroja, tuoteasiantuntija
Zarges Oy                                          
+358 40 900 1053                              
marko.someroja@zarges.fi