Lehdistö

Parannettu turvallisuus Komatsu Forestilla

ZARGES työtasot parantavat työntekijöiden työympäristöä ja turvallisuutta Komatsu Forestin uudessa tehtaassa

Komatsu Forestin uuden metsäkoneiden tuotantotehtaan rakentamisen yhteydessä yhtiö halusi lisätä työntekijöiden turvallisuutta tuotantolinjan ääressä. ZARGESin kanssa aiemmin keskustelua käynyt Komatsu Forest otti uuden yhteyden ja suunnittelivat yhdessä noin 30 työtasoa jotka täyttävät voimassa olevat lakisääteiset vaatimukset koskien turvallista työtä korkealla.

Komatsu Forest on vuodesta 2004 ollut osa Komatsu-konsernia ja on toiminut synonyyminä kestävän metsätalouden innovaatioille ja ratkaisuille jo vuodesta 1961 lähtien. Yhtenä maailman johtavien metsätalouden konevalmistajana, Komatsu toimii kaikilla suurimmilla metsämarkkinoilla ympäri maailmaa. Pääkonttori sijaitsee Uumajalla, jossa yritys valmistaa myös metsäkoneita.

Vuonna 2017 Komatsu aloitti keskustelun mahdollisuudesta rakentaa Uumajaan uusi tehdas, joka hoitaisi yhtiön metsäkoneiden asentamista. Yrityksen ytimessä on "turvallisuus ennen kaikkea" ja siksi turvallisuutta lisäävät toimenpiteet olivat tärkeä osa uuden tehtaan suunnittelua, varisinkin tuotantolinjan ääressä. Tässä oli haasteita, sillä työntekijöiden tulee suorittaa töitä eri korkeuksissa koko tuotantolinjan varrella.

Komatsu Forestin tuotantoteknikko Evelina Norqvist oli aiemmin ollut yhteydessä ZARGESiin, jotka jo vuonna 2015 vierailivat tehtaalla kartoittamassa olemassa olevia työtasoja ja yliulottuvia tasoja sekä uusien tasojen tarvetta. Nyt uuteen tehtaaseen tarvittiin uusia työtasoja, joten ZARGESiin otettiin yhteyttä uudestaan.

- ZARGES tiesi meidät jo entuudestaan ja ymmärsi mitä tarvitsemme, kertoo Evelina. Uskon myös, että ZARGES on yksi harvasta toimittajasta, joka pystyy valmistamaan etsimiämme erikoistyötasoja. Mutta tärkeä perustelu ZARGESin puolesta oli, että kaikki työtasot ovat sertifioidut voimassa olevien standardien ja lakien mukaisesti. Yrityksemme johdon asettamat turvallisuusvaatimukset ovat korkeat, ja ZARGESin tuotteet täyttävät niitä.

Nyt Komatsu Forestin tuotantolinjan eri työasemilta löytyy erilaisia työtasoja työasemista riippuen. Joitakin työtasoja ovat myös korkeussäädettäviä.

- Kaikki työasemat tehtaassa vaativat työtasoja jotka ovat Konedirektiivin mukaisia, kertoo Patric Seger, ZARGES AB ja Oy:n toimitusjohtaja. ZARGES valmistaa työtasoja standardin EN ISO 14122 mukaisesti, jota edellytetään aina kun työskennellään koneen ääressä tai kun tehdään sille kulkutietä. Yhteistyössä meidän kanssa Komatsu Forest pystyi varmistamaan, että uudet työtasot täyttävät johdon turvallisuusvaatimukset.

Vuoden 2021 aikana ZARGES on toimittanut kaikki Komatsu Forsestin tarvitsemat työtasot uuteen tehtaaseen. Suuren määrän vakiomallien lisäksi ZARGES ja Komatsu ovat tehneet tiivistä yhteistyötä neljän erikoistyötason toteuttamiseksi.

- Joitakin Komatsun työtasoja on ollut haasteellisia kehittää, kertoo Patric. Tämä johtuu siitä, että koneet ovat erilaisia kooltaan ja korkeudeltaan, ja joidenkin tasojen täytyy sopia usean koneen ääreen. Meillä oli kuitenkin hyvä yhteistyö Evelinan ja Komatsun suunnittelijoiden kanssa yksilöllisesti räätälöityjen työtasojen laatimisessa.

Kun työtasot otetaan käyttöön, Komatsu Forestin työntekijät saavat turvallisen työympäristön, jossa suojakaiteilla varustetut työtasot estävät heitä putoamasta.

- Haluamme tarjota kollegoillemme parasta turvallisuuden kannalta, Evelina Norqvist sanoo. ZARGESin työtasoilla he saavat ergonomiset ja turvalliset työalustat, jotka noudattavat sekä ruotsalaisia, että eurooppalaisia ​​standardeja.

Haasteet Komatsu Forestin uuden tehtaan rakentamisen yhteydessä asetettiin uusia tavoitteita turvallisuutta lisääviin toimenpiteisiin. Näihin sisältyi esimerkiksi turvallisuusvaatimukset koskien metsäkoneiden tuotantolinjan ääressä toimivien työntekijöiden työympäristöä. Näiden työ edellyttää, että he voivat työskennellä eri korkeuksilla ilman putoamisvaaraa koko tuotantolinjaa pitkin. Aiemmin ZARGESin kanssa keskustelua käynyt Komatsu Forest otti uuden yhteyden ja yhdessä tarpeet ja tuotteet täsmentyivät vastaamaan yritysjohdon korkeat turvallisuusvaatimukset.
Ratkaisu Komatsu Forest ja ZARGES pystyivät yhdessä tunnistamaan tuotteet, jotka parhaiten ratkaisi haasteet. Lopputulos oli noin 30 siirrettäviä työtasoja sekä neljä korkeussäädettäviä erikoisratkaisuja. Kaikki konedirektiivin ja standardin EN ISO 14122 mukaisia.
Asiakasetu ZARGESin siirrettävillä työtasoilla Komatsu Forest sai työtasoja jotka ovat räätälöityjä tarpeidensa mukaisesti tuotantolinjan ääressä. Työntekijät voivat työskennellä turvallisesti eri korkeuksissa, minimoiden putoamisriskiä. Työtasot ovat myös hyväksytty standardien mukaisesti, ja täyttävät yritysjohdon asettamat turvallisuusvaatimukset.

Täältä löydät kaikki referenssit

Tietoa ZARGESista

ZARGES GmbH on maailmanlaajuinen yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Weilheimissa, Saksan Ylä-Baijerissa. Yrityksellä on noin 800 työntekijää kolmessa eri tuotantolaitoksessa Euroopassa. Suomessa ZARGES toimii tytäryhtiönä. Innovatiivinen tekniikka ja laaja kokemus korkealaatuisesta alumiinista ovat nostaneet Zargesin yhdeksi johtavista yrityksistä kolmessa päätuoteryhmässään: Access - Pakkaus-, kuljetus- ja varastointiratkaisut sekä erikoisrakenteet. ZARGESin tuotteissa alumiinin monet edut, esimerkiksi kestävyys, keveys sekä korroosion kestävyys yhdistyvät monikäyttöisyyteen. ZARGESilta löytyy sopiva tuote jokaiseen tarpeeseen ja tarjoamme myös räätälöityjä ratkaisuja. ZARGES on luotettava kumppani niin vähittäiskaupan, ammattilaisten sekä elinkeinoelämän aloilla toimiville asiakkailleen kuin yksityishenkilöillekin. Asiakkaat hyötyvät ZARGES laadusta, osaamisesta ja ammattitaitoisesta palvelusta vielä vuosia ZARGES-tuotteen ostamisen jälkeen.

Lisätietoa: www.zarges.fi