Lehdistö

Zarges kasvaa Suomessa

ZARGES palkkaa henkilöitä Back Office ja Digital Marketing tehtäviin.

ZARGES-organisaatio kasvaa Suomessa. Yhtiö on palkannut kaksi uutta työntekijää, jotka tulevat auttamaan yrityksen kehittämisessä. Sharie Sveholm edistämään yrityksen digitaalista markkinointia ja Nelli Kotilainen vastaamaan erilaisista Back Office -palveluista sekä varastosta.

Zarges, yksi Euroopan johtavista tikkaiden, telineiden ja työtasojen valmistajista, on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Yhtiö osti liiketoiminnan vuoden alussa TH-Teocon Oy:ltä, jolloin palveluksessa olevat työntekijät siirtyivät Zargesille. Zarges on johtava yritys monissa maissa Pohjois-Euroopassa, ja saavuttaakseen saman menestyksen myös Suomessa, on aika ottaa seuraava askel eteenpäin.

Saavuttaakseen tavoitteet, on toimitusjohtaja Patric Seger palkannut kaksi uutta työntekijää, jotka tulevat työskentelemään kasvavassa organisaatiossa. Sharie Sveholm on nimitetty Digital Marketing vastaavaksi, ja hän pyrkii vahvistamaan Zargesin brändiä Suomessa ja Ruotsissa. Sharie on opiskellut markkinointia Turussa Yrkeshögskolan Noviassa ja odottaa innolla uusia tehtäviään.

– Työskentely Zargesin digitaalisen markkinoinnin parissa tulee olemaan jännittävää, sanoo Sharie Sveholm, Suomessa ja Ruotsissa on paljon kehitettävää. On myös hauskaa työskennellä kansainvälisessä organisaatiossa ja pidän yritysjohdon draivista.

Markkinointi ei kuitenkaan ole ainut alue, jota Zargesilla vahvistetaan. Myös back office -tehtävät tarvitsevat lisävoimia. Tähän tehtävään on palkattu Nelli Kotilainen. Hän vastaa erilaisten back office-tehtävien lisäksi myös varastosta. Nellillä on ollut vastaavanlainen tehtävä Karl Larkilla, joka on yksi Suomen johtavista hajuvesitoimittajista, missä hän työskenteli back office -tehtävissä 10 vuotta.

– Viihdyn back office -tehtävissä, kulissien takana. Toimistotyölle mukavaa vaihtelua tuo varastotyö ja trukilla ajo. Myös varasto tulee siis olemaan vastuullani, Nelli Kotilainen sanoo.

###

Tietoa Zargesista

Zarges GmbH on maailmanlaajuinen yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Weilheimissa, Saksan Ylä-Baijerissa. Yrityksellä on noin 800 työntekijää kolmessa eri tuotantolaitoksessa Euroopassa. Ruotsissa, ja nyt myös Suomessa Zarges toimii kokonaisomisteisena tytäryhtiönä. Innovatiivinen tekniikka ja laaja kokemus korkealaatuisesta alumiinista ovat nostaneet Zargesin yhdeksi johtavista yrityksistä kolmessa päätuoteryhmässään: Access - Pakkaus-, kuljetus- ja varastointiratkaisut – erikoisrakenteet. Zargesin tuotteissa alumiinin monet edut, esimerkiksi kestävyys, keveys sekä korroosion kestävyys yhdistyvät monikäyttöisyyteen. Zargesilta löytyy sopiva tuote jokaiseen tarpeeseen, ja tarjoamme myös räätälöityjä ratkaisuja. Zarges on luotettava kumppani niin vähittäiskaupan, ammattilaiskaupan ja elinkeinoelämän aloilla toimiville asiakkailleen kuin yksityishenkilöillekin. Asiakkaat hyötyvät Zargesin laadusta, osaamisesta ja ammattitaitoisesta palvelusta vielä vuosia Zarges-tuotteen ostamisen jälkeen.

Lisätietoja zarges.fi